This post will be in Finnish. 

Suomalaiset ruoat eivät ole maailmalla vielä ainakaan kovin tunnettuja. Erityisesti briteillä ei useinkaan ole oikein mitään hajua, mitä ihmiset Suomessa syövät. Täten monien esim. työn perässä muuttavien brittien voi olla vaikea tietää mitä Suomessa on odotettavissa.

undefined

Suomalaisiin ruokiin kuuluu usein varsinkin peruna. Peruna, ja siihen tehtävät kastikkeet, muodostavat perinteisen arkiruoan, jonka merkitys on kuitenkin nykyaikoina pienenemään päin. Monet alunperin ulkomailta tulleet ruoat ovat kasvattaneet suosiotaan. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikka pizzat ja pastat, sekä hampurilaiset ja aasialaiset wokit. Perunalla on kuitenkin suuri rooli erityisesti kesäisin, kun tuoreet kesäperunat valtaavat pöytiä. Niiden kanssa on usein jotain lihaa tai kalaa, harvemmin kuitenkaan kanaa. Kesällä kun kalastetaan, ovat tuoreet, keitetyt perunat oiva lisä kalojen kanssa.

Suomalainen ruoka on melko simppeliä keskimäärin, ja syntynyt köyhinä menneisyyden vuosina. Suomi on ollut pitkään aika köyhä, ja kunnon vaurastumista tapahtui yleisemmin vasta 60-luvulta eteenpäin. Ravintoloissa ei syödä paljoa, muuten kuin juhlatilaisuuksissa, ja niiden hinnat ovat hyvin kalliita. Pikaruoan suosio on kasvanut, joskin sitäkään ei olisi hyvä kovin usein syödä. Terveellisiä pikaruokavaihtoehtoja ei juurikaan ole.

undefined

Suomalaiset juovat paljon kahvia, ja saavat paljon b12-vitamiinia lihoista (ks. lisäravinnetiedon artikkeli).  Keskimäärin suomalaiset syövät melko hyvin, joskin eroja ihmisten kesken on todella paljon. Terveystietoisuus on kasvanut paljon viimeisen viiden vuoden aikana, joskin samaan aikaan ylipainoisten määrä on myöskin kasvussa. Ero näiden ääripäiden välillä on kasvussa.

Leipä on toinen ruoka, jolla on iso rooli suomalaisten ruokailutottumuksissa. Varsinkin aamupalana leipää syödään todella yleisesti. Toinen yleinen vaihtoehto, erityisesti nuorilla ja lapsilla, on erilaiset puurot. Nämä dominoivat selvästi suosiossa aamiaisilla, joskin murojakin syödään jonkin verran. Suomessa syödään harvoin raskaita aamupaloja, kuten pekonia, munia ja nakkeja. Karppaus innostus on kuitenkin tuonut näitäkin hieman enemmän esiin. Karppaajat välltelevät hiilihydraatteja, ja täten "joutuvat" korvaamaan perinteiset aamiaisaineet raskaammilla ja rasvaisemmilla tuotteilla.

Lounaana syödään usein työpaikoilla tai koululla tarjoiltavaa ruokaa. Ne on usein tehty hieman halvemmalla budjetilla, ja täten sisältävät usein myös melko simppelejä yhdistelmiä. Riisi tai peruna + kastike on hyvin yleinen vaihtoehto. Toinen on erilaiset kiusaukset, jossa on perunan lisäksi joko kinkkua, lohta tai muuta lihaa. Tämän lisäksi erilaiset jauhelituotteet ovat yleisiä. Kana on kallista Suomessa, joten siitä tehtyjä tuotteita on lounaaksi tarjolla harvemmin, ja jos niitä on, on niissä käytetty säästeliäästi kanaa.

Lounas ruuissa on usein tarjolla myös kasvisvaihtoehto niitä haluaville. Lisäksi yleensä ainakin joku vaihtoehto on terveellinen, vaihtoehtojen määrän riippuen missä lounas syödään. Terveellisesti syöminen on kuitenkin hyvin mahdollista lähes joka päivä jokaisessa paikassa, ja tästä johtuen ei se tuota vaikeuksia. Brittiläiset,usein rasvaiset ruoat ovat harvinaisia Suomessa. Tunnetuin ja yleisin on varmaan Fish & Chips, joskin sitäkään harva kovin usein syö. Sen sukulainen, kalapuikot, on taas melko yleinen ruoka varsinkin kouluilla, joskin tietenkin eri asia kuin tuo perinteinen Brittiversio